Suljetun valtakunnan pyörivät pyörät
Pohjois-Korea on maailman suljetuin ja salaisin yhteistkunta. Myöskään sen autoteollisuus ei ole erityisen hyvin tiedossa. Vaikka maassa näkyvä liikenne on pääosin julkista tai sotilaallista, Pohjois-Korealla on kymmenien vuosien historia oman ajoneuvotuotannon pyörittämisestä. Kotimainen autoteollisuus pohjautuu pitkälti ulkomaisten mallien kopiointiin, lisenssituotantoon ja yhteisyrityksiin. Ja ainakin yhdessä tapauksessa varastamiseen.
Autoteollisuus maassa sai alkunsa Korean sodan jälkeen. Tärkein prioriteetti tietysti oli saada armeija kumipyörien päälle, sellaisten, joiden voimanlähteenä ei ollut hevonen. Toinen kipeästi parempaa kuljetuskapasiteettia kaipaava ala oli teollisuus. Henkilöliikenne oli täysin toissijaista.
Omia laitteita maa ei pystynyt tuottamaan, mutta onneksi ystävällismielisiä maita löytyi edes muutama. Ensimmäiset kuorma-autot kopioitiin Neuvostoliiton ja Kiinan tuotteista. Olot Pohjois-Koreassa olivat samankaltaiset, että kalusto sellaisenaan sopi maahan kuin toisinajattelija leirille.
Pyeonghwa Motors
Pyeonghwa on saanut ainoan luvan siviiliautojen valmistukseen, myyntiin sekä käytettyjen autojen kauppaan koko Pohjois‑Koreassa. Se perustettiin vuonna 1999 ja aloitti tuotannon Nampʼossa vuonna 2002. Se oli yhteisyritys eteläkorealaisen Pyeonghwa‑yhtiön (Unification Church ‑taustainen) ja pohjoiskorealaisen Ryonbong General Corp:n välillä.
Pyeonghwa tarkoittaa rauhaa ja mallinimet olivat varsin kansanläheisiä. Sellaisia kuten Hwiparam “whistle” eli vihellys ja Samchonri “kolme kylää” tai “maaseutu”.
Tehdas pystyi teoriassa valmistamaan jopa ~10 000 autoa vuodessa, mutta käytännössä tuotanto on ollut hyvin pientä. Esimerkiksi vuonna 2003 tuotettiin vain 314 autoa.
Suurin osa autoista oli muiden maiden ja tehtaiden valmisteita, joihin oli Pohjois-Koreassa vain läntätty paikalliset merkit päälle.
Jo 1950–2000-luvuilla Pohjois‑Koreassa toimi mm. Sungri Motor Plant (Tokchon), jossa koottiin pääasiassa sotilaskäyttöön ja virka‑autoiksi soveltuvia ajoneuvoja: mm. kopioita neuvostoliittolaisista GAZ‑autoista (kuten GAZ‑51, GAZ‑69, GAZ‑M20 “Pobeda”). 1970–1990 ‑luvuilla Pohjois‑Koreassa nähtiin prototyyppejä, kuten Pyongyang 4.10 (tai myös nimet “Paektusan” ja “Kaengsaeng 88” ovat liikkuneet), jotka näytti ulkoisesti kopioilta saksalaisesta Mercedes‑Benz W201ista.
1990-luvun talouskriisin ja nälänhädän myötä autoteollisuuden tuotanto romahti lähes täysin. 2000-luvulle tultaessa kuvaan astuivat uudet yhteisyritykset ja kiinalainen teknologia
Propagandassa Pohjois-Korealla on omat autot, oma tuotanto, mutta käytännössä siis jokainen teillä liikkuva ajokki on kopio jonkun muun maan tuotoksesta.
Pohjois-Korealaisia autoja
| Malli | Perusta |
|---|---|
| Pyeonghwa Hwiparam I (2002) | Perustui etupäässä italialais‑fiat‑malliin (esim. Fiat Siena) |
| Pyeonghwa Hwiparam II (2007) | Perustui kiinalaiseen Brilliance BS4 ‑malliin |
| Pyeonghwa Hwiparam III (myöhemmin 1405) | Perustui kiinalaiseen Brilliance/FSV‑malliin, suunniteltu italialaisella designilla |
| Pyeonghwa Ppeokkugi (ja myöhemmät variantit) | Kevyt pakettiauto, mm. kiinalaisista Dandong Shuguang‑komponenteista koostettu |
| Pyeonghwa Junma (2005–2006) | Luxus‑malli, jonka ulkonäkö muistuttaa eteläkorealaista SsangYong Chairmania — itse asiassa “remix” vanhasta W‑luokan Mercedes‑sukupolvesta. |
| Pyeonghwa Samchonri ‑minibussi / pakettiauto | Perustui kiinalaiseen Jinbei/Hiace‑tyyppiseen kevyeen minibussiin |
Tasavertaiset ja tasavertaisemmat
Suurimmalla osalla kansasta ei ole edes entisten neuvostoliittolaisten vertaa mahdollisuutta omaan autoon. Ensijaisesti henkilöautot ovat vain tasa-arvoisten veljien ja siskojen käyttöön. Tavallinen kansalainen joutuu autoiluhalunsa tyydyttämään taksin takapenkillä, kun taas virkamiehellä saattaa olla oma auto. Tosin taksejakin on liikkeellä pääkaupungin Pyongyangin lisäksi vain muutamassa muussa kaupungissa.
Joidenkin arvioiden mukaan koko maassa on vain 30 000 henkilöautoa ja niistä suurin osa kuuluu eri tavoin valtiolle.
Pohjois-Koreassa mainostaminen ei ole erityisen sallittua, mutta jostain syystä autot eivät kuitenkaan kuulu tähän, sillä automainoksia on luvallista esittää.
Jos et itse osaa, niin kopioi tai varasta.
Länsimaiset ajoneuvot olivat tietysti ihan eri luokan keksintöjä neuvostoliittolaisiin ja kiinalaisiin verrattuna. Maassa "kehitettiin" Kaengsaeng 88 -nimisiä henkilöautoja. Nämä olivat kuitenkin luvatotmia kopioita Mercedes‑Benz 190E (W201) mallista.
Ehkä suurin ero saksalaiseen tuotteeseen Kaengsaeng 88:ssa oli "tähtäin", eli keulamerkki. Kolmen sakaran sijasta Pohjois-Korealaisessa versiossa niitä on viisi.
Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä ei edes ollut Pohjois-Koreassa kopioiduista autoista, vaan ihan oikeista Saksassa rakennetuista mersuista, joiden vain väitettiin olevan sikäläistä tuotantoa.
Autohistorian suurin maksamaton lasku
Pohjois-Korean autohistoria tunnetaan maailmalla ehkä parhaiten erikoisesta kauppatapahtumasta Ruotsin kanssa 1970-luvun alussa. Vuonna 1974 Pohjois-Korea tilaa Ruotsista 1 000 kpl Volvo 144 -henkilöautoa ja raskasta teollisuuslaitteistoa. Nämä toimitetaan perille Pjongjangiin käytettäväksi mm. takseina ja virka-autoina.
Ostohousujen lisäksi jalassa ei kuitenkaan ollut maksukalsareita, eikä Volvo saa maksua kauppatavarasta. Tämä ei sinällään ole ihme, sillä maa kärsii talousongelmista mm. vientiongelmien vuoksi.
Vielä tänäkään päivänä velkaa ei ole maksettu vaikka Ruotsin vientilautakunta (EKN) kysyy maksun perään pari kertaa vuodessa. Velka on maksanut yli 300 miljoonaan euroon.
Lähdeluettelo